Ehdokkaat Suomen uudeksi kansalliskirjailijaksi Imagen raati on esivalinnut 24 ehdokasta, joista on lyhyt luonnehdinta alla. Lue esittelyt ja äänestä suosikkiasi. Voit myös äänestää listan ulkopuolista kirjailijaa. Tässä vaatimukset, jotka uuden kansalliskirjailijan tulee täyttää.
1) Hän on elossa. Imagen esivalitsemat ehdokkaat Kari Hotakainen, Anna-Leena Härkönen, Juha Itkonen, Tomi Kontio, |
|
Kari Hotakainen on kirjoittanut Buster Keatonin ja Juoksuhaudantien ja pelotellut lapsia oudoilla saduillaan Juntti-Mutterista ja Humppa-Veikosta. Keskiluokkainen ja keski-ikäinen ihminen ei ole turvassa, kun Finlandia-voittaja latoo totuuksia Alfa Romeosta ja omakotitaloasumisesta. Voiko hauskempaa miestä ollakaan? Ehkä Jari Tervo. |
Anna-Leena Härkönen kirjoitti lukiolaisena kirjan, jota nykyisetkin lukiolaiset lukevat. Häräntappoase (1984) ei jäänyt onnenkantamoiseksi, syntyi esimerkiksi Akvaariorakkautta (1990), joka poiki myös hittielokuvan. Härkösellä on pirullinen kyky kiteyttää arki, ja hän osaa nauraa myös itselleen. Tv-sarja Vuoroin vieraissa kestää uusintoja, ja hänen Imagen-kolumnejaan lukijat kierrättävät edelleen sähköposteissa. |
Juha Itkonen tuli esille mormonikirjalla, sai valtionpalkinnon rockromaanilla ja nousi KOM-teatterin näyttämölle Kohti-teoksensa dramatisoinnissa. Tänä syksynä on vuorossa novellikokoelma. Entinen basisti ja nykyinen Imagen kirjakolumnisti käsittelee häpeilemättömän isoja aiheita: perhettä, rakkautta, globalisaatiota, keskiluokkaisuutta. |
Tomi Kontio tunnetaan runoilijana, prosaistina ja kolumnistina. Itähelsinkiläisen isukin esikoiskokoelma Tanssisalitaivaan alla (1993) kahmi kirjallisuuspalkintoja, ja Austraasia-lastenkirjatrilogian ykkösosa pääsi näyttämöllekin Kansallisteatterissa. Kontion runollinen perspektiivi ulottuu vähintään avaruuteen asti. |
Arno Kotro tuli tunnetuksi aforistisesta runokokoelmastaan Sanovat sitä rakkaudeksi (2003). Yli 400 opintoviikon maisterintutkinnon tehnyt filosofian ja psykologian opettaja joutui kakkoskokoelmastaan plagiointisyytösten kohteeksi, mutta ne kuivuivat kokoon. Kotro tarjoilee teräviä huomioita urbaanista arjesta ja osallistuu hanakasti erilaisiin keskusteluihin. |
Riku Korhonen debytoi novellilla Rakkautemme raivoavat rapahaudat, joka voitti Huonon kirjallisuuden seuran palkinnon. Esikoiskokoelma Kahden ja yhden yön tarinoita sai Hesarin kirjallisuuspalkinnon. Uusin teos, korhosmaisesti monitasoinen Lääkäriromaani sisältää seksikohtauksia ja kuvauksia siitä, miten Irakin sodasta voi ahdistua myös Turussa. |
Leena Krohn on Finlandia-palkittu kirjailija, jonka kirjoilla on vaikeita nimiä: Umbra, Tribar, Matemaattisia olioita tai jaettuja unia. Läpimurtoteos Tainaron (1985) vakiinnutti Krohnin aseman taitavana faktan ja fiktion rajojen sekoittajana. Laajassa tuotannossaan hän on käsitellyt muun muassa ihmisyyttä, todellisuutta ja moraalia. |
Tuomas Kyrö luki 19-vuotiaana Jari Tervoa ja ajatteli: "osaisin minäkin tällaista
kirjoittaa". Ja osasi. Sammatissa majaa pitävä Kyrö on laaja-alainen
pilapiirtäjä, jonka neljä romaania ja vaikkapa pornonovelli Imagessa ovat
vahva näyttö kirjailijantaidoista. Liitto oli Finlandia-ehdolla 2005, mutta
uusin romaani Benjamin Kivi meni osalta yleisöä yli. |
Kata Kärkkäinen todistaa, ettei säntillinen romaanien julkaiseminen edellytä Suomen kirjailijaliiton jäsenyyttä. Kärkkäisen rasitteena eliitin silmissä on nuoruuden nakumallitempaus ja ehkä muutkin tekemiset, joita hän luettelee verkkosivuillaan: laulaja, näyttelijä, juontaja, pr-emäntä, radiotoimittaja, tuote-esittelijä, talkshow-emäntä, kuvataiteilija, vaatesuunnittelija. Esikoisromaani Minä ja Morrison pääsi valkokankaallekin, ja uusimmassa Kahdeksas huone on vähän kunnianhimoisempaa otetta. |
Heli Laaksonen on murrerunoilija Laitilasta eli ”Laitlast”. Itäsuomalaisille tämä lähes käsittämätön sanankäyttäjä tuli esiin murrebuumin aallonharjalla. Laaksonen on kasvattanut tasaisesti suosiotaan esikoisteoksen Pulu uis (2000) jälkeen. Sulavoi-kokoelman näyttävä lanseeraus Helsingin rautatieasemalla aiheutti närästystä ns. kirjallisissa piireissä. |
Leena Lehtolainen on entinen punkkari, jonka dekkarisarja rikospoliisi Maria Kalliosta on kasvanut suursuosikiksi. Lehtolainen julkaisi esikoiskirjansa 12-vuotiaana, mutta on tiettävästi kypsynyt niistä ajoista kirjailijana. Yhteiskunnallinen näkemys paistaa aina läpi. Ja kuinka ollakaan, myös Maria Kallio on punatukkainen entinen punkkari. |
Sofi Oksanen on esiintynyt monissa lehdissä Tallinnan-matkaoppaana ja goottina, kirjoittanut Imageen sitomisleikeistä ja osallistunut Viro- ja Venäjä-keskusteluihin. Ja ansiolistalla on kehuja keränneitä kirjoja: Stalinin lehmissä keskiössä on syömishäiriö, Baby Janessa paniikkihäiriö. Sekä näytelmänä että romaanina ilmestynyt Puhdistus saattaa hyvinkin tuoda Oksaselle tämän vuoden Finlandia-palkinnon. |
Ilkka Remes aloitti yhdellä kirjalla vuodessa, nyt niitä tulee jo kaksin kappalein. Remeksen kirja on isänpäivän ja joulun varma valinta, jos kaipaa sujuvaa toimintaa. Jo esikoisromaani Pääkallokehrääjä (1997) yllätti pelottavalla Neuvosto-Suomen kuvauksella. Sen jälkeen Remes on ehtinyt suututtaa Erkki Tuomiojan maalaamalla Suomelle pysyvää uhkaa idästä. |
Mikko Rimminen hommasteli meikäläiseen proosaan jotenkin koukeroisen, voittopuolisesti pitkää virkettä suosivan omaperäistyylisyyden. Esikoisteoksena ilmestyi runokokoelma Jännittävää olisi nähdä pihalla lintuja (2000). Pussikaljaromaanin yhteydessä Rimminen teki epävirallisen Suomen-ennätyksen baarikierroshaastatteluissa. Uusin romaani kantaa töpäkkää nimeä Pölkky. |
Asko Sahlberg elää Göteborgissa saarikoskimaista elämää. Tuotanto on paisunut muutamassa vuodessa huomattavan laajaksi. Finlandia-ehdolla ollut suurromaani Tammilehto jäi valitettavan vähälle huomiolle. Sahlberg liikkuu teksteissään yhteiskunnan laitamailla, ja hänen henkilönsä päätyvät usein äärimmäisiin ratkaisuihin. |
Pirkko Saisio putsasi palkintopöydän esikoisellaan Elämänmeno vuonna 1975. Romaanien ohessa on syntynyt monia väkeviä näytelmiä. Kun Saisio kypsyi julkisuuden leimoihin, hän julkaisi välillä teoksia myös kahdella salanimellä, Jukka Larssonina ja Eva Weininä. Saision 2000-luvun hieno romaanitrilogia päättyi Punaiseen erokirjaan ja kohuun Finlandia-palkintopuheesta. Silti hän joutui Voimattomuudella heti uudestaan Finlandia-ehdokkaaksi. |
Juha Seppälä on käsitellyt teoksissaan kasarmielämää, parisuhteen romahtamista ja Mannerheimin ripulin pidättelyä. Tyyli sisältää mustaa huumoria ja yhteiskuntakritiikkiä. Tuoreimmat romaanit Routavuosi ja Ei kenenkään maa on kehuttu pystyyn, mutta myyntilistojen kärkeen tällä linjalla ei ole ollut asiaa. |
Johanna Sinisalo teki pitkään mainoksia ja tv-sarjoja, kunnes pääsi romaanikirjallisuuden makuun. Esikoisteos Ennen päivälaskua ei voi (2000) toi heti Finlandian. Sinisalon scifi- ja fantasianovellit ovat kahmineet pystejä niin Suomessa kuin maailmalla. Hän on taatusti tämän ajan kirjailija, jota ei arkirealismi kahlitse. |
Anja Snellman löi läpi esikoisellaan Sonja O. kävi täällä (1981). Vuoteen 1997 Anja Kaurasena tunnettu kirjailija on julkaissut 19 romaania ja yhden runokirjan. Hän käsittelee usein seksuaalisia tabuja tai ajankohtaisaiheita, mitä jotkut pitävät yleisön kosiskeluna, mutta monille Snellmanin tyyli toimii. |
Petri Tamminen on minimalismin mestari, joka kertoi pienessä Elämiä-esikoisessaan (1994) enemmän kuin moni kynäniekka tuhansien sivujen tuotannossa. Harva on kirjoittanut muistelmansa 37-vuotiaana, kuten Tamminen. Vääksyssä asuvan ujon miehen huumori on lakonista ja lause täsmällinen. Enon opetukset ylsi Finlandia-kisaan 2006, tänä syksynä ilmestyi Mitä onni on. |
Jari Tervo tunnetaan romaaneistaan Pyhiesi yhteyteen ja Tuulikaappimaa. Voiko hauskempaa miestä ollakaan? Ehkä Kari Hotakainen. Viime vuosina Tervo on jättänyt Rovaniemen pikkunilkit ja uponnut sotahistoriaan. Hieno Ohrana (2006) olisi voinut lisätä arvostusta, ellei niin moni olisi kyllästynyt miehen naamaan Uutisvuodossa. |
Juba Tuomola on ideoinut ja piirtänyt runsaan kymmenen vuoden aikana yli kolme tuhatta Viivi ja Wagner -strippiä. Viime vuonna ilmestyi kymmenes albumi, joka sekin löysi tiensä lähes 30 000 suomalaiskotiin. Naisen ja sian yhteiselosta löytyy paljon totuuksia parisuhteesta – ja telkkarin, sohvan ja sikspäkin pyhästä kolmiyhteydestä. |
Juha Vuorinen on kirjoittanut Juoppohullun päiväkirjan. Ja siihen hitosti jatko-osia. Moni sekoittaa Vuorisen hänen teosten päähenkilöön Juhaan, mutta mitäs on kirjailija mennyt puhumaan julkisuudessa viinasta. Vuorisen tuotannon kanssa on kasvanut melkoinen osa kokonaista miessukupolvea, jolle kirjallisuus tarkoittaa nimenomaan Juoppista. |
Kjell Westö kirjoittaa Helsingistä, sen ihmisistä, paikoista ja historiasta. Leijat Helsingin yllä (1996) ikuisti Munkkiniemen ja Lepakon, kun taas Finlandia-palkittu Missä kuljimme kerran herätti henkiin kahvilat ja työläiskorttelit. Suomenruotsalainen Westö on myös valittu Stadin Kundiksi, mutta eihän se saa olla esteenä mahdolliselle kansalliskirjailijuudelle. |
Kirjailijaesittelyt: Lauri Sihvonen ja Imagen toimitus | |
 | |